sunnuntai 19. elokuuta 2018

NÄIN JÄLKEENPÄIN


Mun on jo monesti pitänyt aloittaa kirjoittamaan tätä postausta. En oikeastaan oo joko tiennyt mistä aloittaa, tai sitten en oo vaan ehtinyt istahtaa koneen ääreen ja ajatella. Mulla on pää täynnä ajatuksia ja voisin puhua mun vaihtovuodesta viikkoja, mutta samalla mun kesä on ollut ehkä tapahtumatäyteisin vuosiin ja meni ohi silmiä räpäyttämällä.
Nyt oon taas palannut Poriin lukion penkille ja on aika palata normaaliin suomalaiseen arkeen.
Jotenkin mä silti haluaisin vielä miettiä ja muistella, ja kertoa vähän mitä mulla tällä hetkellä on päälimmäisenä mielessä.

"No miltä nyt tuntuu olla Suomessa?" on kysymys mitä oon kuullut tänä kesänä vähän liiankin monta kertaa. Ei siinä mitään pahaa ole -- tykkään vastata tohon kysymykseen. Kerron aina, että oli ihan mahtava vuosi, kauhea ikävä ja lähtisin heti takaisin jos voisin. 
Tässä miksi...

Tein hyvän valinnan ku päätin jättää lukion hetkeksi tauolle ja lähteä maailmalle. Hyvän valinnan tein myös siinä, että aloitin koulussa jalkapallon ja tanssin, panostin mun hakemukseen niin paljon että sain ihan uskomattoman perheen ja että keräsin rohkeuteni ja tein uusia kavereita, joista hetken päästä tuli mulle ihan aitoja sydänystäviä. Viimeisessä kuvassa on Zook ja Madison, jotka olivat mun ensimmäiset kaverit Amerikassa, ja heitä mä myös itkin eniten lähtiessäni. 
Uima-allaskuvassa on kaikki parhaimmat kaverit mun 18 -vuotis syntymäpäivillä. Loppuillasta toi allas oli ihan täynnä ihmisiä! Kuvissa on myös mun futisjoukkue, tanssiryhmä ja mun perhe kun lähdettiin meidän asuntoautomatkalle.
Me puhutaan kaikkien mun jenkkien kanssa vielä päivittäin ja puhuttavaa riittää ihan maasta taivaisiin. <3


Koin myös niin paljon enemmän mitä uskoin. Pääsin kiertämään ympäri Amerikan osavaltioita, koin hurrikaanin, Amerikkalaisen ruuan, kulttuurin ja ihmiset. High School oli ihan kuin elokuvista ja se tapa miten paikalliset vietti juhlapyhiä saa mut vieläkin hymyilemään sitä ajatellessani. Mulla on ikävä englannin kielen puhumista ja Suomea puhuessa menee sanat vähän sekasin. Finglish, yks lääkäri keksi ton ku se ei tienny mitä kieltä Suomessa puhutaan.
Opein myös itsestäni tosi paljon -- en oo enään se sama Ida joka vuos sitten kiipes lentokoneeseen ja lensi Atlantin yli. En myöskään oo Amerikka-Ida, en todellakaan. Pitää taas opetella uudestaan.
Oon paljon avarakatseisempi, tiedän enemmän ja oon rohkeampi. Kaverit sanoo ylisosiaaliseksi ja vähän positiivisemmaksi (!).
Positiivisuus johtunee siitä että vaihdossa mä opin pienien ja suurien ongelmien erot. Opin laskemaan kymmeneen jos ärsytti, etsimään vähän tyhmemmistäkin jutuista hyviä puolia ja kuuntelemaan muita. Asuessa ihan eri maassa, ihan erilaisessa kulttuurissa, sun pitää olla se joka myöntyy ja tutustuu ja kokeilee. Valittaminen, epäily ja poissulkeminen ei usein ollut vaihtoehtoja.
Oon myös paljon itsenäisempi -- osaan ratkoa jutut ilman kavereiden apua ja paniikki ei iske jos joudunkin olemaan tai kokemaan jotain yksin. Tuntemattomillekin ihmisille jutteleminen on nykyään paljon helpomaa. Kiitos Amerikan small talkille! :D
Opin myös miksi Suomi on niin kaunis maa. Meillä on upea luonto, neljä vuodenaikaa, hyvä koulutusjärjestelmä, terveydenhuolto ja ruoka on terveellistä. Kaikkialle pääsee helposti ja lyhyessä ajassa ja ulkona ollessa yksin ei tarvi pelätä. Vaikka Amerikka veikin mun sydämen, löysi se tien myös koti-Suomeen takaisin. Mun kaksi kotia on ihan saman arvoisia, mutta kyllä mä aina tuun Suomeen kuulumaan, vaikka ulkomaille muutto on ollut mun unelmana jo pitkään.
"Travel far enough, you'll find yourself" pitää kyllä ihan täysin paikkansa. 


Mut olihan se hieno tunne kun vihdoin sain mun matkalaukut Helsinki-Vantaan lentokentällä ja avautuvien ovien takana hymyili mun ihan oma perhe. Itku siinä tuli ja halaukset ei ikinä oo tuntunut niin lämpimiltä <3 Kotipihassa odotti mummi ja ukki ja mun koirakin juoksi suoraan mun luo. Yllätin illalla myös mun kaverit ja mentiin ajelemaan ympäri Poria. Seuraavana päivänä oli mun paluubileet ja oli ihan mahtavaa taas nähdä mun kaikki ihanat kaverit! PUS!!
Myös kaikki Suomijutut tuntui ihan sika siisteiltä. Ruokakaupat, ihmiset, ravintolat (ei ne hinnat!!!), vaatekaupat, kesä, juhannus, jopa lukiokirjojen osto... Kaikki oli jotenkin niin erilaista mut silti tuttua.

Enemmän mulla iski kulttuurishokki kun palasin takaisin. Kyllä siellä rapakon toisella puolella ihmiset oli paljon ystävällisempiä ja puheliaampia, kaikki oli suurempaa ja hinnat oli paljon halvempia. Suomen juhannuskin läimäytti mua avokädellä naamaan kylmyydellään heti kun olin saapunut lämmöstä takaisin. 
Kesä loppu kun seinään mutta on se hienoo istuu koulun penkillä ja oikeasti oppia uusia asioita ja tuntea että koulunkäyminen merkitsee jotain. Mä vieläkin totuttelen, mutta oon kyllä todella onnellinen.


Toivottavasti tästä kirjoituksesta sai jotain selkoa! Haluaisitteko lukea postauksen, missä kerron mun Amerikan roadtripistä joka tehtiin host-perheen kanssa ihan loppuvuodesta? 


Ida


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti