torstai 28. joulukuuta 2017

Vaihtarin Joulu

Me tehtiin vaikka mitä joulujuttuja täällä marraskuun lopusta alkaen, mutta mulle ei vaan missään vaiheessa herännyt yhtään joulumieltä. Se johtui varmaan siitä, että en saa viettää sitä mun oman perheen kanssa Suomessa, niinkuin oon 16 vuoden ajan tehnyt. Jouluaattona en herännyt riisipuuron tuoksuun ja televisiosta ei tullut joulupukin kuumalinjaa. Ei ollut joulusaunaa tai lumiukkoa, lumesta ei ollut tietoakaan ja perheenjäsenet näin vaan facetimeruudussa.
Mun joulu oli erilainen -- ehkä vähän surullinen -- mutta nautein silti jokaisesta hetkestä, sillä sain kokea jotain, mitä moni mun tuttavista ei osaisi edes kuvitella.
 Käytiin yhdessä kaupungissa täällä Houstonin alueella katsomassa yhden talon takapihaa joka oli auki vierailijoille. Autotallissa oli pieni joulukylä ja takapihalla vähän isompi, vau!
 Meidän talon joulukoristelut // Amerikan muoti on iskenyt muhunkin!!
Myös koulu koristeltiin jouluteemaisesti.
 Meidän talo
 Jouluaattoaamuna tein riisipuuroa (jonka poltin pohjaan) ja edellisenä iltana joulutorttuja. Tällöin todellakin kaipasin äidin apua, sillä tajusin että mä en oo mikään mestari keittiössä. :-D Soitin mun perheelle skypellä ja sain vaihtaa kuulumiset myös mun isovanhempien kanssa pitkästä aikaa.
Koristeltiin myös piparkakkutalot ja katsottiin Joulutarina -elokuva, jonka mun äiti lähetti Suomesta.
Illemmalla käytiin kirkossa ja sen jälkeen mentiin host-äidin tädille viettämään iltaa. 
Obviously tarjolla ei ollut suomalaisia jouluruokia jolloin tuli taas vähän ikävä kotiin, mutta hyvä seura ja hauskat pelit sai mut unohtamaan sen.
25. Joulukuuta mun host-sisko tuli aamulla aikaisin herättämään mut jotta voitaisiin yhdessä avata joulupukin tuomat lahjat. En olis uskonut, että saisin täällä niin paljon lahjoja! Mulla on nyt pöydällä kasa meikkejä ja lahjakortteja ja sukkia ja ties mitä, oon todella kiitollinen!!
Lahjojen avaamisen jälkeen mentiin host-äidin veljelle loppupäiväksi syömään ja avaamaan vähän lisää lahjoja. ;-)
23. joulukuuta ajettiin Houstonissa yhden todella rikkaan naapuruston läpi ja katseltiin jouluvaloja. Talot oli verrattavissa hotelleihin, sillä ne oli ihan valtavia! Tän kyseisen naapuruston asukkaat kuulemma palkkaa ammattilaiset koristelemaan pihat jouluna. Siltä ne näyttikin! ps. ei oltu ainoat jotka päätti lähteä ajelulle -- oltiin jumissa ruuhkassa yli tunti. 
 26. joulukuuta käytiin Houstonissa katsomassa christmas carol -joulunäytelmä. Suomessa ollessani kävin todella paljon teatterissa, joten oli kiva nähdä millainen teatterikulttuuri Amerikassa on. :-)
 Sain mun kavereilta jouluterveisiä Suomesta. Itkua pidätellen luin kaikki kirjeet ja kortit mitä sain, mutta olin niin onnellinen ettei mua ainakaan vielä oo unohdettu! :-D 

Kokonaisuudessaan mun joulu oli yli kuukauden kestävä, kokemusrikas ja ikimuistoinen. Vaikka jäinkin vähän ikävöimään suomalaisia jouluperinteitä, sain elää joulun Amerikkalaisten tavoin enkä vieläkään kadu että olen lähtenyt tälle matkalle. Koti-ikävä ei vieläkään ole esittäytynyt ja nyt lähtee laskenta kotiinpaluuseen, sillä oon ihan kohta puolivälissä mun vaihtovuotta. Paljon on koettu ja paljon on vielä nähtävää. En malta odottaa.
Ida


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti