sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kokemus jonka ei pitänyt kuulua mun vaihtovuoteen

Oon tällä hetkellä Texasissa, tarkemmin Pearlandissa mun kotona ja ollaan pysytty lähes koko viikonloppu visusti sisätiloissa lukkojen takana  täällä pyörii nimittäin hurrikaani Harvey joka on uutisten mukaan suurin trooppinen hirmumyrsky yli 10 vuoteen.
Tän viikonlopun aikana mun puhelin on täyttynyt tulva- ja tornadovaroituksista sekä viesteistä kotiväeltä ja kavereilta. Haluun vaan sanoa: kaikki täällä meilläpäin on hyvin.
Kotona Suomessa mun perhettä ja kavereita pelottelee ehkä vähän liiotellut uutiset sekä kuvat. Vaikka tää hurrikaani onkin pahempi mitä kukaan osasi odottaa, on se pahimmillaan ollut onneksi vaan tosi kaukana mun asuinalueesta. Me ollaan täällä vaan pelätty uima-altaan tulvimista sekä palmunlehtien katkeamista, kun jossain muualla ihmiset pakenevat alakerrassa nousevaa vettä katolle ja toivovat ettei tornado kaada puita talojen tai autojen päälle. Osa on ollut jo päiviä ilman sähköä kun meillä sähköt vaan pätkäisi eilen illalla. 

Vaikka me ollaankin tähän mennessä vältytty vaaralta, en sano ettei tilanne missään täällä olisi vaaraton. Hurrikaani alkaa laantumaan heti kun se saapuu mereltä rannikolle: se oli aluksi tasoa 4, nykyään enää 1. Rannikolla olleet kaupungit jotka sijaitsivat hurrikaanin kulkureitillä on kokenut yli 60m/s tuulia sekä rankkaa sadetta ja ukkosmyrskyjä. Tänne Houstonin kaakkoispuolelle se ei missään vaiheessa noin voimakkaana yltänyt. 
Aluksi mua ei pelottanut ollenkaan: oli itseasiassa aika hauskaa katsella ikkunasta tosi voimakasta sadetta ja salamointia. Meidän talon taakse ilmestyi yhden yön aikana järveä vastaava lätäkkö ja koulu peruttiin perjantailta sekä maanantailta.
Kun lauantaina seurattiin uutisia ja kuultiin että hurrikaanin suunta onkin kääntynyt meitä päin, alkoi mua ensimmäisen kerran hieman mietityttää. Kun tänäaamusti heräsin ja mun host-äiti näytti kuvia meidän tulvivasta naapurustosta ja siitä mitä hurrikaani on täälläpäin aiheuttanut, aloin mäkin jo vähän pelkäämään. 
Ollaan tällä hetkellä "jumissa" meidän naapurustossa, koska sen ulkopuolella tiet jo tulvii ja autoja on jäänyt jumiin. Meidän talon ympärillä tiet ei ole vielä täyttynyt vedestä, mutta mun perhe täällä on varautunut jo siihen että vettä alkaa hivuttautumaan sisätiloihin. 
Meillä on käynyt tosi hyvä tuuri tän myrskyn suhteen, sillä meidän koti sekä kaikki läheiset on välttynyt tuhoilta. Joissain toisella puolella Houstonia tai Texasia, tai jopa meidän kaupunkia asiat on toisin. 
Me seuraillaan täällä tilannetta ja toivotaan että Harvey alkais jo rauhottumaan. Seurailkaa uutisia, niin mekin tehdään! Kaverit ja perhe Suomessa, me ollaan turvassa. Ja vaihtarikaverit täällä päin, Stay Safe!! 


4 kommenttia:

  1. Moikka! Halusin tulla kertomaan, että mainitsin blogisi uusimmassa postauksessani täällä:
    http://fiiaelina.blogspot.fi/2017/08/au-pair-vaihto-ja-ulkomaillaopiskelublo.html

    Käy kurkkaamassa ja jos et halua, että blogisi tuolta löytyy niin kerro siitäkin mulle ja korjataan asia! :)

    Hurjalta muuten kuulostaa tuo myrsky ja sen kokeminen, mutta onneksi oot turvassa!

    VastaaPoista
  2. Huhhuh, ollu varmaan ihan hirveetä! Toivottavasti menee pian ohi <3 Onneks ootte säästyny tuhoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää kyllä ollut aika haikeeta olla täällä ja oon tosi surullinen niiden puolesta joilla tuuri Harveyn kohdalla ei oo ollut niin hyvä :( mutta onneks tää on menossa jo ohi!

      Poista