lauantai 12. elokuuta 2017

New York through phone

Yhdeksän päivää sitten jätin koti-Suomen taakse ja lensin kohti yhtä mun unelmaa   nimittäin vaihtovuotta, mutta ensin pääsin jakamaan New Yorkin kadut kahdeksan miljoonan muun ihmisen kanssa.
Keskiviikkoaamuna 2.8 meitä lähti kaksi poikaa ja neljä tyttöä Tukholman kautta Newarkiin, ja tän kyseisen porukan kanssa me vietettiin kaikki neljä päivää yhdessä. Meitä odotti hotellilla monta muuta vaihtaria, jotka olivat lähteneet kotimaastaan jo aikaisempaa; me ei siis oltu hotellilla kuudestaan, vaan saatiin jutella monen muun ulkomaalaisenkin vaihtarin kanssa. Hotelli missä me periaatteessa vaan nukuttiin oli sopiva juuri tollaiselle reissulle, missä suurin osa ajasta vietetään hotellihuoneen ulkopuolella. New Yorkissa me vietettiin kolme päivää joista jokainen oli erilainen.
Lähtötunnelmat oli alussa tosi vaihtelevat. Lentokentälle saapuminen oli yksi jännittävimmistä hetkistä mitä oon tähän mennessä kokenut! Kun olin sanonut perheelle heipat ja päässyt juttelemaan mun uusille vaihtarikavereille, katosi jännitys heti ja meillä oli hauskaa jo lentokentällä.
Tunnelma oli aika huikea kun päästiin ensimmäisen kerran Manhattanille! En ollut ikinä päässyt niin korkeiden rakennusten viereen. // Käytiin kahtena päivänä syömässä lounas Grand Central Stationilla, joka oli täynnä ihmisiä. Jonot kuitenkin etenivät nopeasti eikä ruuan saamisessa kestänyt varttia kauempaa. Ruokapaikkasuositus: Shake Shack! Myös hostperheen mukaan yks parhaimmista pikaruokapaikoista.
Ensimmäinen kunnollinen päivä Amerikassa me vietettiin New Yorkin Upper Manhattanilla. Hello, Upper East Siders! Päästiin bussin ja oppaan mukana kiertelemään ympäri Time Squarea, isoja puistoja ja muita kuuluisia nähtävyyksiä. Vaikka välillä valitettavasti osuttiinkin pahimpaan ruuhkaan ja bussi ei puolessa tunnissakaan liikkunut eteenpäin metriä enempää, kuultiin me paljon hauskoja faktoja New Yorkista ja jotkut sai nukuttua pois univelkojansa. Päivän päätteeksi saatiin pari tuntia vapaa-aikaa ja me tytöt suunnattiin heti Time Squaren kaupoille. Se paikka oli ihan uskomaton!
"Amerikassa on kaikki isompaa" on varmasti tuttu lause meille kaikille. Voin jo viikon jälkeen sanoa, että tohon on aika helppo samaistua kun edes kerran täällä pääsee vierailemaan! New Yorkissa kauppoja vaan tulvi ja niiden kokokaan ei ollut pienimmästä päästä: päätettiin nopeasti käväistä Forever 21 ja huomattiin että siellä olikin neljä kerrosta.
Tokana päivänä aloitettiin kierros taas lounaalla Grand Central Stationilla. Sen jälkeen päästiin käymään Frendien ja Carrie Bradshawin talolla, jotka sijaitsee Lower Manhattanilla.
Ajettiin bussilla myös Brooklyniin jossa nähtiin kuuluisa Brooklyn Bridge, Manhattan kaukoetäisyydeltä sekä vapaudenpatsas vielä kauempaa. Lähtiessä osuttiin pahaan ruuhkaan ja siellä vietettiin lähes tunti liikkuen hitaasti eteenpäin kohti keskustaa. Ajettiin China Townin ohi ja käväistiin nopeasti WTC- tornien muistopaikalla, joka oli todella kaunis. Vapaa-ajalla kierrettiin Lower Manhattanin kaupat läpi ja käytiin syömässä meksikolaisessa ravintolassa SoHossa (ainoa ravintola mikä löytyi lähes puolen tunnin etsimisseikkailun jälkeen!). 
Kolmantena päivänä haettiin lounas Whole Foods -kaupasta ja suunnattiin piknikille puistoon, jonka jälkeen ajettiin Newarkiin todella isoon kauppakeskukseen. Vaikka mua kiellettiin ostamasta paljon tavaraa New Yorkista, oli tätä ohjetta aika vaikea noudattaa yli kahdensadan kaupan keskellä. 
Kolmantena päivänä oli myös aika pakata kamat matkalaukkuun ja saada se painamaan 23 kiloa uusine ostoksineen. Mun matkalaukku painoi lähtiessä 400 grammaa alle sallitun määrän, joten sain huokaista helpotuksesta jättäessäni sen seuraavana päivänä check-in:iin!

Neljäntenä päivänä lähdettiin pienissä porukoissa kohti Newarkin lentokenttää ja sitten kohti isäntäperheitä. Oli haikeaa hyvästellä kaverit joiden kanssa vietin noi neljä päivää, mutta kaikki odottivat niin paljon pääsyä uusiin koteihinsa, että heipat jäi loppuviimeksi aika lyhyiksi!

Oon nyt turvallisesti perillä Pearlandissa ja kaikki on täällä todella hyvin! Ollaan tehty mun perheen kanssa vaikka mitä ja lomaa on vielä viikko jäljellä. Vaikka mua alkaakin väsyttää täällä jo yhdeksältä illalla ja englannin kieli on välillä hankala saada sujumaan, oon todella onnellinen että oon täällä nyt ja saan viettää mun tulevan vuoden näin hienossa paikassa.
Ida



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti